Valitse sivu
Opetus

LEMPEYDEN PEDAGOGIIKA

Lempeyden pedagogiikkan keskiössä on lapsen kohtaaminen lämmöllä, kunnioituksella, myötätunnolla ja turvallisuudella. Se on arvopohjaista pedagogiikkaa, jossa lempeys on opetuksen ja kasvatuksen lähtökohta, väline ja päämäärä.

Costan kristillisen yksityisopetuspalvelun pedagoginen tahtotila on kasvattaa oppilaista yhteistyötaitoisia, myötätuntoisia, rohkeita, ajattelevia ja vastuullisia kansalaisia. Oppilaita, joille jokainen koulupäivä on paras koulupäivä. Oppilaita, joilla on oppimisen jano, oivaltamisen ja onnistumisen kokemuksia, tärkeät elämänhallinnan taidot, he luottavat itseensä ja osaamiseensa, kantavat vastuuta itsestään sekä myös toisistaan kunnioittaen elämää sen kaikissa muodoissaan ja katsovat toiveikkaasti tulevaisuuteen.

Costan koulun yksityisopetuspalvelun oppilailla on Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman mukainen opetus, ohjaus, oppilashuolto ja tuki kaikkina koulupäivinä sekä turvallinen oppimisympäristö. Lapset oppivat kristillisessä kasvuympäristössä samat asiat kuin suomalaisessa kunnallisessakin peruskoulussa. Sen lisäksi koulun opetusta täydennetään kristilliseen maailmankatsomukseen liittyvällä sisällöllä. Eli toiminta, kasvatus ja opetus noudattaa Suomen perusopetukselle asetettuja yleisiä kasvatustavoitteita ja opetukselle asetettuja tavoitteita sitouttamatta oppilaita mihinkään tiettyyn maailmankatsomukseen tai
taustalla olevaan arvo- tai kasvatusfilosofiseen näkemykseen.

 

Miksi lempeyden pedagogiikka on tärkeää? 

 

  • Nykyajan lapset ja nuoret kohtaavat yhä enemmän stressiä ja kuormitusta.

  •  Tulevaisuuden yhteiskunta tarvitsee tunneälykkäitä, empatiaan kykeneviä aikuisia.
  • Neurotieteet tukevat tunteiden ja turvallisuuden merkitystä oppimisessa

 

Keskeisiä periaatteita

  • Lapsi kohdataan kokonaisena ihmisenä, ei vain oppijana.
  • Turvallinen, hyväksyvä ilmapiiri on edellytys oppimiselle.
  • Opettaja on läsnä, luo yhteyden ja luottaa lapseen.
  • Virheiden tekeminen on sallittua –  oppimisympäristössa uskalletaan yrittää ja erehtyä, kasvaa ja kehittyä.
  • Itsetunto ei perustu suoriutumisiin ja onnistumisiin, vaan kokemukseen: minä selviän haastavistakin hetkistä. Tämä kehittää resilienssiä eli psyykkistä joustavuutta

Keskeisiä elementtejä

  • Aikuisen rauhallisuus tarttuu lapseen.

  • Sanojen, äänen ja kehon lempeys opettaa tunnetaitoja.

  • Tunteet saavat näkyä – mutta niitä opetellaan sanoittamaan turvallisesti.

  • Aikuisen tehtävä on olla lapselle tuki.

Yksityisen opetus-palvelun pedagoginen strategia 

Costan kristillisen yksityisopetuspalvelun pedagoginen strategia voidaan tiivistää seuraavasti:

·      Turvallinen oppimis- ja kasvuympäristö

·      Laadukas opetus

·      Lempeä yhteisöllisyys

·      Palveleva koulu

·      Vastuullinen oppilas

·      Kielitietoisuus ja kansainvälisyys

Tunnusmerkkejä Costan kristillisen yksityisopetuspalvelun toiminnassa ovat yhdysluokkaopetus, yhteisopettajuus/tiimiopettajuus, eheytetty opetus, oppilaan yksilöllisen oppimistahdin huomioiminen, yhteisöllisyys,  oppilaiden kiinnostuksen kohteista lähtevät oppimisprojektit, mielikuvituksen ja luovuuden tukeminen sekä toiminnallisuus, tutkiva opiskelutatapa ja leikki.

USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

Kenelle yksityisopetuspalvelu on tarkoitettu?

Opetuspalvelu on suunnattu ulkosuomalaisille lapsille, jotka asuvat Espanjassa pysyvästi tai tilapäisesti. Costan kouluapupalvelu ei ole ns. lomakoulu, joten etusijalla ovat koko lukuvuoden tai koko lukukauden oppilaspaikan varaavat. Oppilaat voivat olla suomalaistaustaisia tai perheessä voi olla jokin muu yhteys Suomeen. Oppilailla ja heidän perheillään ei itsellään tarvitse olla mitään kristillistä kirkko-/seurakuntayhteyttä, eikä se ole edellytyksenä oppilaaksiottoon kristilliseen opetuspalvelun oppilaaksi, eikä esteenä kristilliselle arvokasvatukselle, mutta oppilaaksiotossa perhe sitoutuu koulun kristilliseltä arvopohjalta toteutettavaan opetus-ja kasvatustyöhön.

Mitä tarkoittaa kristillinen maailmankatsomus?

Costan koulun yksityisopetuspalvelun kaiken toiminnan perustana on kristillinen maailmankatsomus, ihmiskäsitys ja arvopohja. Keskeisin arvo on ihmisen luovuttamattoman arvon tunnustaminen.
Kristillinen maailmankuva tarjoaa selkeän perustan: Jumalan luomana ihminen on
ainutkertainen ja hänen kaltaistaan ei tule toista. Hänen elämällään on ainutkertainen
merkitys ja häntä tulee tukea kasvamaan täyteen parhauteensa. Jokainen ihminen on
lahjakas ja toisaalta puutteellinen, eikä kukaan tule toimeen vain omien vahvuuksiensa varassa, vaan tarvitsemme toistemme erilaisia kykyjä ja lahjoja.

Koulun yhtenä tavoitteena on oppilaan katsomustietoisuuden lisääminen. Julkisessa keskustelussa esitetään usein, että kasvatuksen pitäisi olla maailmankatsomuksellisesti
neutraalia, jotta kasvava lapsi voisi vapaasti muodostaa oman maailmankuvansa ja tehdä omat arvovalintansa. Oppilasta ei jätetä kuitenkaan yksin elämän suurten kysymysten keskelle näennäisen neutraaliuden pyrkimyksen nimissä. Koulun kasvatuksen tehtävänä on tukea lapsen identiteetin, maailmankuvan ja arvopohjan rakentumista yhdessä kotien kanssa.

Yksityinen opetuspalvelun toiminta on yleiskristillistä eikä siten painota minkään kirkko- tai seurakuntasuunnan tulkintaa Raamatusta.

Noudatetaanko yksityisessä opetuspalvelussa Suomen opetussuunnitelmaa?

Kyllä. Käytämme Suomen perusopetuksen opetussuunnitelmaa (OPS) soveltaen sitä paikalliseen ympäristöön ja kansainväliseen kontekstiin.
Lapset oppivat Costan kristillisessä yksityisopetuksessa samat asiat kuin suomalaisessa
kunnallisessakin peruskoulussa. Sen lisäksi opetusta täydennetään kristilliseen maailmankatsomukseen liittyvällä sisällöllä. Eli toiminta, kasvatus ja opetus noudattaa Suomen perusopetukselle asetettuja yleisiä kasvatustavoitteita ja opetukselle asetettuja tavoitteita sitouttamatta oppilaita mihinkään tiettyyn maailmankatsomukseen tai taustalla
olevaan arvo- tai kasvatusfilosofiseen näkemykseen.
Opetussuunnitelmassa painotetaan uskontoa läpileikkaavana oppiaineena ja opetuksen koulukohtaiset tavoitteet tässä oppiaineessa ovat myös siksi hieman korkeammat kuin valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa asetetut tavoitteet.

Espanjan koululain mukaisesti oppilaille opetetaan myös espanjan kieltä.

Saavatko oppilaat viralliset suomalaiset todistukset?

Eivät. Costan koulun yksityisopetuspalvelu ei ole Suomen opetushallituksen tunnustuma eikä tukema virallinen koulu, joten Costan koulun antamat lukukausi- ja lukuvuosiarvioinnit eivät ole ns. virallisia.
Koulusta oppilas saa arviointiselosteet kahden kuukauden välein, jossa on sekä sanallinen että numeraalinen arviointi, ja sen lisäksi keväällä
lukuvuosiselosteen, joka vastaa muodollisesti Suomessa annettavia todistuksia.

Oppilailla on mahdollisuus tehdä näyttöjä Suomen opetushallituksen tunnustaman koulun kautta saadakseen virallisen arviointitodistuksen.

 

Onko mahdollista opiskella englanniksi?

Englantia opetetaan vieraana kielenä ja teemajaksoissa käytetään englanninkieltä tukikielenä. Tahtotilana on tulevaisuudessa laajentaa perusopetusta myös kansainväliseksi linjaksi.

Miten oppilas ilmoitetaan opetukseen?

Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisen lomakkeen kautta kotisivujemme kautta. Otamme vastaan oppilaita ympäri vuoden, mikäli paikkoja on ryhmissä vapaana.
www.costankoulu.com

Miten opetus tukee erityistarpeisia oppilaita?

Tavoitteenamme on tukea jokaisen lapsen yksilöllistä kasvua ja oppimista. Opetus
tapahtuu kaikissa vuosiluokkaryhmissä pienryhmissä, jossa jokainen oppilas saa
yksilöllistä, oikea-aikaista, kannustavaa opetusta erilaiset oppimistavat huomioiden ja kiireettömästi kohdaten. Oppilaalle mahdollistetaan omaan tahtiin oppiminen. Meillä on myös oppilashuollon palvelut, moniammatillinen tiimi ja mahdollisuus erityisopetukseen.

Mitä tarkoittaa ravitsemusterapeuttien suunnittelema kouluruoka?

Kaikki  tarjottava ruoka on tehty koulun keittiössä ravitsemusterapeutin tekemän suunnitelman ja reseptien mukaisesti. Mitään prosessoituja ruokia ei käytetä. Ruuanvalmistuksessa suosimme lähiruokaa ja luomua, mikäli vain mahdollista.
Ruoka on suunniteltu niin, että se ottaa huomioon kaikki tarvittavat ravinteet, joita tarvitaan jaksamiseen, oppimiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Terveellinen ja herkullinen
ruoka kulkee käsi kädessä. Meillä ruoka ei tule tehtaalta vaan sydämestä. Oppimisen
salaisuus löytyy lautaselta.

Mitä tarkoittaa kristillinen opetus?

Opetuksessa kristillisyys on apostoliseen uskontunnustukseen sitoutuvaa ja yleiskristillistä, eikä siten sitouta mihinkään maailmankatsomukseen tai tietyn kirkkokunnan tai seurakunnan
mukaiseen tulkintaan Raamatusta. Opetuksen lähtökohtana on yhteinen vastuu ja huolenpito jokaisen hyvästä ja turvallisesta koulupäivästä, joka perustuu lähimmäisen rakkauteen ja tahtotilaan tukea lempeästi ja ymmärtäväisesti jokaisen lapsen kokonaisvaltaista, tasapainoista kasvua ja kehitystä sekä oppimista yhdessä kotiväen
kanssa.

Koulu tukee lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia, johon kuuluu sosiaalisen, psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lisäksi myös hengellinen aspekti. Oppilaiden hengellisen hyvinvoinnin tukemisella tarkoitetaan sitä, että oppilas saa halutessaan ilmaista hengellisiä
arpeitaan ja tulla kuulluksi ja huomioiduksi näine tarpeineen. Toisaalta hengellinen hyvinvointi tarkoittaa myös sitä, että oppilaan ei tarvitse olla hengellinen, eikä ilmaista sellaisia tarpeita ja tulla myös näin kuulluksi ja hyväksytyksi tasavertaisesti.

Opetus tekee selkeän eron koulu- ja seurakuntakasvatuksen välillä. Emme siis ole miniseurakunta tai pyhäkoulu. Costan kristillinen yksityisopetuspalvelu ei siten hoida mitään seurakunnallisia tehtäviä, eikä seurakunnat/kirkkokunnat hoida omia
seurakunnallisia tehtäviään koulun kautta.

Seurakunnallisten painotusten ja
erityispiirteiden opettaminen jäsenilleen kuuluu kullekin seurakunnalle/ kirkkokunnalle. Kristillisen opetuksen tehtävänä on kuitenkin kasvattaa kaikkien kristillisten seurakuntien yhteiseltä kristilliseltä arvopohjalta ja koulu tukee oppilaita ja perheitä heidän
omissa seurakuntayhteyksissään.

Koulupäivissä näkyy hartaushetket, ruokarukoukset, hengelliset laulut, kiitollisuuden hetket ja kristilliset juhlat vahvasti.

Mikä on opetuskieli?

Opetus tapahtuu suomeksi ja sitä tuetaan englannin ja espanjan kielellä. Espanjan opetussäädännön mukaisesti koulussa opiskellaan myös espanjankieltä kaksi viikkotuntia. Costan koulun yksityisen opetuksen arjessa espanjankielen tärkeys huomioidaan lisäksi integroitumisen mahdollistajana jokapäiväisenä toiminnallisena kielissuihkutuksena
joka vuosiluokalla. Myös muita kieliä tuodaan kouluarkeen vahvistamaan lasten kansainvälisyystaitoja, sekä ruotsinkieltä opiskellaan jo 4-vuosiluokalta.

Voiko yksityisen opetuksen kautta suorittaa koko peruskoulun?

Kyllä. Tahtilamme on tarjota opetusta esiopetuksesta yläkouluun asti. Lukuvuonna 2025/2026 tarjolla on opetusta vuosiluokille 1-6.

Lukuvuonna 2026/2027 suunnitelmissa on tarjota opetusta esikouluikäisille sekä vuosiluokille 1-7.

Tarjotaanko kieliopetusta Espanjan kielessä?

Kyllä. Espanjan kieltä opetetaan osana opetusta, ja se mukautetaan oppilaan taitotasoon. Tavoitteena on tukea oppilaan kotoutumista ja paikallista arkea. Espanjan kieltä opitaan teemajaksojen kautta, kielisuihkutuksena ja kaksi viikkotuntia. Suunnitelmissa on, että jatkossa espanjan kieltä opettaa natiivi espanjanjankielen taitoinen, joka tuo näin myös kulttuuriset aspektit opetukseen luontevasti.

Meillä on paikallinen espanjalainen ystävyyskoulu, jonka kanssa tehdään yhteistyötä. Osallistumme paikallisiin koulutapahtumiin ja juhliin.

Onko tarjolla aamu- ja iltapäivätoimintaa?

Suunnitelmissa on tarjota iltapäivätoimintaa kaiken ikäisille lapsille, jossa oppilaat voivat tehdä läksyjä, leikkiä ja osallistua harrastustoimintaan ja nauttia pienen välipalan.

Tarjoaako yksityisopetuspalvelu koulukyydityksiä?

Ei, mutta kumppanimme kautta kyydityspalvelua on saatavilla. Kumppanimme auttaa mielellään perheitä hoitaen koulukyydityksen aamuin ja iltapäivisin kymmenen kilometrin säteellä opetustilasta.
Espanjan laki säätelee, etteivät alakouluikäiset voi liikkua yksin ilman aikuista, joten näin mahdollistetaan koulumatkojen sujuvuus. Koulukyyditys anotaan erikseen ja se on maksullista.

Paljonko yksityisopetuspalvelu maksaa?

Meillä on lukuvuosikohtainen oppilasmaksu, kouluapumaksu. Hinta sisältää opetuksen, oppikirjat, opetusmateriaalit sekä lämpimän, monipuolisen ja ravitsemusterapeutin suunnitteleman
kouluruoan. Tarkemmat hinnat ja maksukäytännöt löytyvät kotisivulta.

Lukuvuodelle 2026/2027 suunnitellulle opetukselle kouluapumaksu on 500 € / oppilas.

Onko lapsille saatavilla terveydenhoitajan palvelut?

Kyllä. Kaikille oppilaille järjestetään lukuvuosittain terveystarkastus, joka sisältyy kouluapumaksuun. Tarkoituksena on tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kasvua sekä tunnistaa oppilaan tuen tarpeet varhaisessa vaiheessa. Kouluterveydenhuollon palvelut ovat saatavilla pääsääntöisesti koulupäivän aikana opetustiloissa. 

Lukuvuosi 2026/2027

Lukuvuonna 2026 / 2027 opetusta on suunnitteilla järjestää vuosiluokille 1-7 sekä esikouluikäisille oppilaille.

Lukuvuonna 2025 / 2026 opetusta järjestetään vuosiluokille 1-6

Oppilashuolto/ Moniammatillinen tiimi:

Laaja-alainen erityisopettaja, terveydenhoitaja, lastenlääkäri, ravitsemusterapeutti, lasten neuropsykiatrian erikoislääkäri. Lisäksi on mahdollista hakeutua musiikkiterapeutin palveluihin kumppanin kautta.

Tavoitteenamme laajentaa tulevaisuudessa:

·         vuosiluokat 7-9

·         perhepäiväkoti

Lukukausimaksut

 Lukuvuonna 2026 / 2027 kouluapumaksu on 500 € per oppilas. 

Kouluapumaksu sisältää opetuksen, oppikirjat, oppimateriaalit sekä päivittäisen, lämpimän ja laadukaan ravintoterapeuttien suunnitteleman kouluruoan.

Syyslukukausi (4 kk) 2000 €

Kevätlukukausi (5 kk) 2500 €

Koko lukuvuosi 4500 €.

Kouluapumaksun voi maksaa kuukausittain tai kausittain. Varausmaksu on puolet yhden kuukauden kouluapumaksusta eli 250 €.

Mikäli opetusapuvaraus peruuntuisi jostakin syystä, varausmaksua ei palauteta. Varausmaksuilla mahdollistetaan hallintokulut ja opetuksen järjestelykulut.

Mihin kouluapumaksuista kertyvät varat käytetään?

Kouluapumaksuilla katetaan monipuolinen ja kattava, lämmin kouluruoka, opetustilojen tilavuokra, opetusmateriaalikustannukset, opetusretket ja muut oppimisympäristöt, henkilökunnan palkkaus ja toiminnan viranomaismaksut. Kaikki varat ohjataan suoraan opetus- ja kasvatustoimintaan.

Koulukyyditystä haetaan erikseen ja kyyditys on maksullinen. Kyydityspalvelun tuottaa yksityinen palveluntuottaja.

Mitä perheet

sanovat meistä

”Viikkokirje saadaan aina perjantaisin viikon jälkeen. Jokaisesta lapsesta kirjoitetaan erikseen hyviä asoita joka ainoa viikko, joka on mielettömän ihana juttu!”

”Täällä on kerrottu yhtenä ryöppynä päivän jutut äidille. Päivä oli ollut niin kiva, että tässä äitinä ihan liikuttuu lapsen innosta.”

”Täällä sanottiin kotiin tullessa, että oispa jo huominen, että pääsis kouluun.”

”Täällä on puhuttu teistä kaikista tosi lämpimästi. Tämä ei ole pelkästään vaihtelua ja hyvien kavereiden vaikutusta, vaikka varmasti niilläkin voi olla osansa. Lapsen on nin hyvä olla teidän kanssa, kun olo on turvallinen ja hyväksytty. Te teette sen. Kiitos!”

”Tällaista ongelmaa meillä ei vielä olekaan ollut! Täällä on ollut niin tuskainen iltapäivä, kun joka toinen minuutti kuuluu, että voisiko olla jo huominen ja voisiko jo mennä kouluun. On kuulema tosi tylsää…”

”Täällä tultiin kotiin ihan intoa täynnä. Ihana seurata koulun olevan näin tärkeä lapselle!”

”Täällä luettiin viikkoviestistä ”Huomaa hyvä” ja piti käydä lukemassa se vielä isällekin ääneen. Sanoi, että siitä tuli hyvä mieli. On ollut kyllä nii voimaannuttava viikko, että on ollut ihan uskomatonta seurata sitä. Teette siellä ihmeitä.”

TILAA KOULUPAIKAN HAKULOMAKE

Kouluumme on jatkuva haku auki.

Hyväksyn henkilötietojeni käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti

15 + 15 =